Nellim-Suolisjärvi-Kyyneljärvi-Nellim
24.7.2011 17.06.50

Lähtö Nellimistä länteen, josta suunniteltu reitti kääntyi kohden pohjoista. Ensimmäisen yön saari oli muurahaisia täynnä. Huomasin sen vasta siinä vaiheessa kun olin saanut teltan pystyyn kanervikkoon ja tavarat purettua hiekkarannalle. Muurahaiset valloittivat teltan lopullisesti aamulla ja ei ollut muuta mahdollisuutta kuin paeta. Illalla oli toinenkin tapahtuma kun tuuli yltyi ja lennätti teltan petäjiin. Inarilla sääolot vaihtelee nopeasti

Toinen päivä aurinkoista myötäistä. Kuuvan kanavan jälkeen löytyi hyvä telttapaikka.

Kolmas päivä Suolisvuonoa myötätuuleen joka yltyi lopuksi 10m/s 

Suolisvuonon ja Suolisjärven välisen kannaksen ylittämiseen sain kantoapua autiotuvan kaverilta. Ei tarvinnut käyttää hidasta rautatievinssiä.

Suolisjärveltä Kyyneljärvelle laskeva ensimmäinen koski oli jo aika räpiköintiä. Ei uskalla laskea vaan pitää horjua rantakivillä ja kosken pohjalla kävellen kajakkia narulla uittamalla.

Kyyneljärveltä Kyynelvuonoon laskeva koski oli taas hankala tapaus. Koski on kaksivaiheinen, välissä pieni suvanto. Ensimmäisen vaiheen talutin taas kajakkia ja suvannossa arvion pystyväni melomaan loput koskesta. Väärin meni. Virta otti kajakista tukevan otteen ja sitten kuljettajasta tuli matkustaja. Kajakki kääntyi poikittain vaikka oli peräsin ja melaperäsin käytössä. Jäin jumiin perä osittain menosuuntaan kahdelle kivelle ja virta painoi niin, että alusta ei saanut irti. Tuli siis uintireissu. Tässä vaiheessa kävi selväksi, että yhdistelmä minä / VKV Offshore ei toimi edes koskentapaisessakaan.

Kyynelvuonossa löytyi taas hyvä leiri, vaikka ne Inarin kivikkorannoilla ovat aika harvassa. 

Neljännen päivän aamulla puhaltaa pohjoisesta kylmää. Tein päivän eväät teltassa, koska ulkona ei tarkene ja purin leirin äkkiä, että pääsi kajakkiin lämmittelemään. Taas myötätuulessa kohti etelää. Naittuniemen telttapaikalla pieni tauko ja sitten Kuuvan kanavan läpi etsimään yösijaa, joka löytyi toisella yrittämällä. Jälleen kerran hieno leiri ja tervastulet.

Viidennen päivän aamuna Inari näytti mitä se on. Herätys klo 7.30. Kaikki vaatteet päälle mitä löytyy, sadetakki tuulen suojaksi ja vielä pelastusliivit päälle lämmitykseksi että pystyy ulkotöihin. Sitten tuuli tyyntyi ja pilvet häipyi. Klo 9 aurinkoista kun läksin rannasta t-paidassa ja shortseissa. Lähes tuulettomassa auringossa meloin iltapäivään. Loppumatkasta oli taas syksyn sää ja etsin yöpaikan riittävän aikaisin.

Kuudes päivä alkoi harmaana ja tuulisena. Itätuuli on nyt sama kuin vastatuuli kohti Nellimiä. Parin tunnin melonnan jälkeen alkoi koko loppumatkan kestävä sade. Siinä sateessa ja vastatuulessa oli vain yksi ajatus: Nellimin Wilderness ravintolan poronkäristys. Perille päästyäni ravintolan portailla huomasin: SULJETTU SUNNUNTAISIN

Suunnitelma oli kiertää Kyynelniemi kahdeksassa päivässä. Tuulet olivat kuitenkin toista mieltä ja pääsin perille kaksi päivää etuajassa.  

 

 

 

 

Tietoja reitistä

Sijainti Inari
Laji Melonta
Reitin pituus 181,50 km   ( 181503 m )
Kokonaisaika 5 + 04:58:42
Keskinopeus 1 km/h
Syke Max: - Avg: -
Reittiä katsottu 6476 kertaa

Korkeusprofiili(Kartalle pistettä klikkaamalla)

Kuvat

Kommentointi väliaikaisesti pois käytöstä / Commenting is temporarily unavailable.

Lataa reitti

Lataa reitti .gpx formaatissa

Linkitä reitti

iframe:
href:
URL:
Muut:
  • Del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Facebook
  • StumbleUpon
  • Technorati
  • Google Bookmarks
Takaisin reittilistaan
Copyright © 2010 Tietotalo Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.
Hantikai Helsinki
Reittejä:
24 kpl

Yhteensä:
695,8 km