Cresta Youla - Courmayeur
17.3.2008 13.16.30

 

Ke 5.3

 

Tiistaina Snow-forecastista saatujen tietojen mukaan lunta oli luvassa myös Courmayeuriin, jonne matka johti aikaisin keskiviikko aamulla. Perillä odotti kuitenkin karu yllätys. Kova tuuli oli putsannut rinteet puuterista ja lähes koko alue alle 2500 metrin oli korpulla eikä rinteitä lukuunottamatta mitään kummoista laskettavaa. Eikä rinteetkään olleet kovin hyvässä kunnossa, verrattuna muihin keskuksiin. Pakkohan sitä oli jollain päivä täyttää, joten päätimme suunnata ruokailemaan ja kaljalle. Väärin. Ei otettu sittenkään kaljaa, vaan päätettiin lähteä katsomaan Cresta Youlan:n off piste, joka laskee Zerottan metsiin. Kun lähtöpisteessä törmäsimme muutamaan paikalliseen, jotka puhuivat vielä kaiken lisäksi hyvää englantia saimme selvitettyä mistä Youla kannattaa laskea. Ei muuta kuin Sports Tracker päälle ja alamäkeen. Youla oli pääsääntöisesti korppuinen ja vain vähän pehmeää lunta oli saatavilla. Reitti oli kuitenkin ihan laskettavissa ja ongelmia oli vain yhdessä lähes jäässä olevassa noin 30 asteisessa kurussa. Keskijyrkkyys taisi olla alkuosalla 24 astetta. Alhaalla oli kaunis vuoristopuro, joka piti ylittää hieman epäilyttävän heikkon näköisten urien yli, mutta kukaan ei kastellut jalkojaan. Alhaalta odotti sitten keskipitkä siirtymä jossa oli jotain pientä jibauteltavaa sekä tasaista haikkia. Mm. Mäyränvartijan kopin katolta käytiin dropauttamassa. Lopussa söimme Mt.Blanc:n juurella upeissa maisemissa. Toiset joutuivat täyttämään mahaansa ruoan lisäksi Ringo-kekseillä, sillä alkupasta oli herkulliseen pitsaan verrattuna säälittävän pieni ja hinta sama. Iltapäivällä löydettiin Courmayerin kylästä Ski-Guide-Guild, josta pienen harkinnan jälkeen kävimme varaamassa torstaille oppaan Toulaan ja Valle Blanche:lle. Lähes heti oppaan varattuamme edellinen opas jota olimme kyselleet la Thuilessa soitti Ossille ja pakkohan sekin oli bookata perjantaille, koska heli-ski:llä oli tänään päässyt kuulemma laskemaan puolimetriä syvää puuteria!

Edit: Valokuvat lisätty reitin jälkeen. Eivät välttämättä ole täysin oikeissa karttapisteissä. Korkeuskäyrät eivät taida olla kovinkaan tarkasti kohdallaan.

Tietoja reitistä

Sijainti Courmayeur - Italia
Laji Alppihiihto
Reitin pituus 10,56 km   ( 10559 m )
Kokonaisaika -
Keskinopeus -
Syke Max: - Avg: -
Reittiä katsottu 1536 kertaa

Korkeusprofiili(Kartalle pistettä klikkaamalla)

Kommentointi väliaikaisesti pois käytöstä / Commenting is temporarily unavailable.

Lataa reitti

Lataa reitti .gpx formaatissa

Linkitä reitti

iframe:
href:
URL:
Muut:
  • Del.icio.us
  • Digg
  • Reddit
  • Facebook
  • StumbleUpon
  • Technorati
  • Google Bookmarks
Takaisin reittilistaan
Copyright © 2010 Tietotalo Oy. Kaikki oikeudet pidätetään.
Rebe Tampere
Reittejä:
16 kpl

Yhteensä:
134,5 km